[MuutosKlinikka #22] Kesä ja elämäntapamuutos. Vinkit nautinnolliseen kesään. - Muutos.net

[MuutosKlinikka #22] Kesä ja elämäntapamuutos. Vinkit nautinnolliseen kesään.

VVV (viisi vastausta viideltä) on nyt MuutosKlinikka. Paneudumme aina yhteen kysymykseen tai aiheeseen pari kertaa viikossa julkaistujen jaksojen myötä.

Haluaisitko oman kysymyksesi käsiteltäväksi? Lähetä ehdotuksesi täältä.

[𝗠𝘂𝘂𝘁𝗼𝘀𝗞𝗹𝗶𝗻𝗶𝗸𝗸𝗮] 𝗞𝗲𝘀𝗮̈ 𝗷𝗮 𝗲𝗹𝗮̈𝗺𝗮̈𝗻𝘁𝗮𝗽𝗮𝗺𝘂𝘂𝘁𝗼𝘀 - 𝘃𝗶𝗻𝗸𝗶𝘁 𝗻𝗮𝘂𝘁𝗶𝗻𝗻𝗼𝗹𝗹𝗶𝘀𝗲𝗲𝗻 𝗸𝗲𝘀𝗮̈𝗮̈𝗻

-Sen sijaan että miettii kesän olevan hankala ajankohta elämäntapamuutokselle, voi miettiä, että miten voin jatkaa rauhallista etenemistä ja niitä pieniä tekoja myös kesän aikana.

- Miten se onnistuu, jotta siinä samalla nautin myös keleistä, ystävien seurasta, grillauksesta, jäätelöstä tai mitä nyt siihen omaan kesänviettoon kuuluukaan.

-Monesti kyse on aikatauluttamisesta ja tiettyjen rutiinien ja tapojen ylläpitämisestä, joiden jälkeenkin on ihan riittämiin aikaa tehdä myös muita asioita

𝗔𝗸𝘁𝗶𝗶𝘃𝗶𝘀𝘂𝘂𝘀, 𝗹𝗶𝗶𝗸𝘂𝗻𝘁𝗮 𝗷𝗮 𝗽𝗮𝗹𝗮𝘂𝘁𝘂𝗺𝗶𝗻𝗲𝗻:

1. Lisää arkiaktiivisuutta. Ulkona on todennäköisesti lämpimät ja kivat kelit, mikä tuo uusia mahdollisuuksia liikkumiseen. Arkiaktiivisuutta voi lisätä tekemällä puutarhatöitä pihalla, pyöräilemällä töihin, samoilemalla metsässä tai soutelemalla mökkeilyn ohessa. Erityisesti aktiivisuus ulkosalla tekee todella hyvää mm. stressin helpotuksen suhteen keholle ja mielelle, mikä entisestään edesauttaa muutosta.

2. Hyödynnä mahdollisuudet liikkua, tai kokeile uusia tapoja. Lyhyet matkat onnistuvat kävellen tai pyörällä. Ota käyttöön askelmittari ja lisää tavoitteita kesälle. Uiminen ja soutelu tai vaikkapa halkojen hakkaus aktivoi mukavasti kehoa. Hurjimmat voivat kokeilla jotain uutta lajia, kuten suppailua tai melontaa.

3. Treenaa ulkona. Jos haluaa ihan treenata, niin kehonpainoharjoittelu tai pieni taukojumppa onnistuu vaikka mökin pihalla.

4. Panosta palautumiseen. Rentoudu luonnossa. Kuuntele mielikuvaharjoitteita. Venyttele ja panosta kehonhuoltoon kurssialueen harjoitteiden avulla.

5. Pidä huoli levosta. Jos mahdollista, pidä huolta riittävästä ilmanvaihdosta erityisesti kuumimpien kelien aikaan. Pimennysverhot voivat myös auttaa nukkumaan paremmin valoisien öiden aikaan.

𝗥𝘂𝗼𝗸𝗮𝘃𝗮𝗹𝗶𝗼 𝗷𝗮 𝗻𝗲𝘀𝘁𝗲𝘆𝘁𝘆𝘀:

6. Ravinnollisesti riittää kun muista ruokavaliossa ne perusasiat eikä tarvitse tavoitella täydellisyyttä.

7. Syö säännöllisesti sopivia annoskokoja omaa kylläisyyttä kuunnellen. Ravitse kehoasi monipuolisesti. Muista rauhallisesti 80 % täyteen syöminen. Voit käyttää vaikka pienempää lautasta jos tuntuu, että lautaselle alkaa kertyä normaalia isompia annoksia. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että värilliseltä lautaselta ihmiset söivät keskimäärin pienempiä annoksia kuin valkoiselta.

8. Pidä kiinni ruokarytmeistä. Ruokailun säännöllisyys auttaa pitämään huolta, että mieliteot eivät esimerkiksi liian pitkien ruokailuvälien vuoksi pääse kasvamaan liian suuriksi. Jos yleensä syöt aamupalan, ei sitä kannata kesällä myöskään jättää väliin.

9. Pidä kiinni Muutos-ystävällisestä ruokavaliosta. Muista kasvikset, proteiini ja hyvät rasvat sekä laadukkaat hiilihydraatit. Paljon puhumme myös armollisuudesta, mikä pätee myös kesään. Kesällä voi grillata ja nauttia jäätelöä tai muita itselle mieluisia ruokia ja juomia kohtuudella.

10. Grillaa monipuolisesti. Grillaus mahdollistaa uusia tapoja hyödyntää terveellisiä ja sesongissa olevia kasviksia (esim. kasvisvartaat, kasvisnyytit, täytetyt sienet). Voi syödä laadukkaita lihoja ja kaloja tai vaikkapa kanaa. Uusia perunoitakin on tarjolla ja erilaiset salaatit sopivat hyvin kesäpöytään.

11. Marjat ovat parhaimmillaan. Välipaloihin ja jälkkäreihin löytyy reilusti valinnanvaraa kotimaisista marjoista, jotka ovat varsinaisia terveyspommeja.

12. Aloita aamu raikkaalla tuorepuurolla tai lisää maistuvia smoothieta pitkin päivää.

13. Muista riittävä nesteytys, ja nyt puhun vedestä. Kesähelteillä kivennäisvesi on myös hyvä vaihtoehto nesteytykseen varsinkin jos hikoilee reilusti. Yleensä ruokavaliosta saa riittävästi suoloja, mutta kovilla helteillä kivennäisvesi täydentää sitäkin mukavasti. Määriin riippuen tulee käyttää maalaisjärkeä, joskin tarve voi kuumilla keleillä olla normaaliin verrattuna jopa kaksinkertainen hieman hikoilusta riippuen.

𝗧𝗶𝗶𝘃𝗶𝘀𝘁𝗲𝘁𝘁𝘆𝗻𝗮̈:
- Tehdään asioita kohtuudella ja edetään rauhassa eteenpäin kohti pysyvää ja kestävää muutosta.
- Ei olla liian ankaria tai ehdottomia itseämme kohtaan.
- Kesä on vain kerran vuodessa, joten siitä pitää muistaa nauttia!

𝗢𝘁𝗮 𝗼𝘀𝗮𝗮 𝗸𝗲𝘀𝗸𝘂𝘀𝘁𝗲𝗹𝘂𝘂𝗻:
Mitä vinkkejä sinulla on kesään liittyen?

Vastaa