[MuutosKlinikka #74] Miksi painonpudotus on niin hankalaa? Osa 3: Mieli - Muutos.net

[MuutosKlinikka #74] Miksi painonpudotus on niin hankalaa? Osa 3: Mieli

MuutosKlinikassa paneudumme aina yhteen kysymykseen tai aiheeseen kerran viikossa julkaistujen jaksojen myötä.

Haluaisitko oman kysymyksesi käsiteltäväksi? Lähetä ehdotuksesi täältä.

Miksi painonpudotus on niin hankalaa? Osa 3: Mieli

Mielellä on merkittävä rooli painonpudotuksen ja muutosprosessin onnistumisessa. Jo pelkästään omilla ajatuksillaan voi vaikuttaa oman muutoksen onnistumiseen. 

Muutosprosessin tai painonpudotuksen alussa mieli on hyvä valmistaa siihen, että pysyvä painonpudotus vaatii pitkäjänteisyyttä ja matkaan kuuluu tasannevaiheita ja takapakkeja. Tärkeintä näissä tilanteissa on ymmärtää ja muistaa, että vanhoihin tapoihin palaaminen, repsahdukset tai “takapakit” eivät tarkoita epäonnistumista, vaan näitä notkahduksia kuuluukin tulla matkan varrella.

Monella voi olla aikaisempia kokemuksia erilaisista dieeteistä ja painonpudotuksesta, joissa paino on pudonnut nopeasti ja tästä on seurannut paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia. Mutta entäpä sitten, kun paino onkin alkanut pikkuhiljaa hilautua takaisin lähtöpainoon tai sen ylikin? Onnistumisen kokemukset onkin nopeasti korvattu tyytymättömyydellä ja riittämättömyyden kokemuksella, kun muutos ei olekaan säilynyt. 

Jotta mieli tukee muutosta läpi prosessin, kannattaa omalle etenemiselle asettaa myös muita kuin pelkästään painoon liittyviä tavoitteita. Motivaation säilymiseksi on tärkeää kokea onnistumisen tunteita myös matkalla. Jos ainut onnistumisen mittari on tulevaisuudessa siintävä kymmenen kilon painonpudotus, joutuu onnistumista ja “palkintoa” odottamaan mahdollisesti hyvinkin pitkään. Hyvinvoinnin kannalta merkittävät teot voi jäädä huomioimatta, ja hitaus tulosten saavuttamisessa voi johtaa muutosprosessin lopettamiseen. Kun tavoite liittyy toimintaan, voi onnistumisen kokemuksia saada jopa päivittäin. 

Painonpudotuksen ja mielen yhteyteen liittyy myös vahvasti jokaisen henkilökohtaiset voimavarat. Jos omat voimavarat on vähissä, on vaikea sitoutua tekemään terveyttä edistäviä ja tavoitteita tukevia valintoja. Lisäksi, kuten aiemmassa ympäristöä käsittelevässä MuutosKlinikka jatkossa totesimme, on ympäristössämme valtava määrä painonpudotusta vaikeuttavia tekijöitä - näitä tekijöitä (sekä omaa biologiaa) “vastaan” taistelu vaatiikin riittävästi valmiuksia ja psyykkistä kapasiteettia. Kun mieli voi hyvin, on helpompi puuttua niihin asioihin, jotka vievät tavoitetta päinvastaiseen suuntaan. 

Painonpudotukseen liittyy siis monenlaisia haasteita, joista omaan biologiaamme ja ympäristöömme emme juuri voi vaikuttaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa ja ymmärtää näitä painonhallintaan liittyviä tekijöitä, jotta myös sisäistetään se, ettei painonhallinnan haasteet ole oma valinta tai oma syy. Syyllisyyden sijaan voikin harjoitella oman käyttäytymisen havainnointia ja tavoitteita, jotka kulkevat pitkäjänteisen muutosprosessin mukana. 

𝗢𝘁𝗮 𝗼𝘀𝗮𝗮 𝗸𝗲𝘀𝗸𝘂𝘀𝘁𝗲𝗹𝘂𝘂𝗻:
Mitä ajatuksia herää?

6 ajatusta aiheesta “[MuutosKlinikka #74] Miksi painonpudotus on niin hankalaa? Osa 3: Mieli”

  1. Marja Atanassova

    Vaikka ei ole tarkoitus seurata kaloreita, niin ruokapäiväkirjan pitäminen sen kautta on auttanut, koska tulee seurattua protskua,rasvat, hyvät hiilarit, kasvikset ja hedelmät ja veden määrä,kuten myös liikunta, ja tulee päivittäisiä onnistumisen kokemuksia tai huomaa tsempata jos meinaa lipsua:) Ilman tuota olisi itse vaikea huomata pieniä hyviä muutoksia ja uusia rutiineja.

  2. Elina Latvakoski

    Kommenttini lähti keskeneräisenä ,joten jatkan nyt vähän vielä,jos tämä olisi jota kuta vähänkin auttamassa muutoksessa. Itse koin myöskin mielen puolen asiat hyväksi ja siksi jatkan nyt omaa valmennustani kohti uutta tavoitettani. Takana minulla on 27 v. kestänyt masennus josta pääsin EFT-terapian avulla.Terapeuttini Matti Rautajoki koulutti myöskin minut EFT-terapeutiksi,joksi valmistuin lokakuussa-22.Nyt on tarkoitus keskittyä nuorten auttamiseen,sillä heillä on tänä päivänä todella vaikeaa.Vaikka olen jo kauan ollut eläkkeellä ja minulla on suuri perhe ja paljon jälkipolvea pidän tosi tärkeänä lasten,nuorten ja myöskin kaikkien muidenkin auttamista.Jo synnytyksistä ja sen jälkeisestä masennuksesta minulla on niin paljon omakohtaista kokemusta,että minulla on halu auttaa jos joku haluaa kokemusteni kautta apua. Jatkakaa valmennustanne hyvillä mielin ,saatte tästä kyllä todella paljon,mutta olkaa armollisia itsellenne,vaikka ette heti saavuttaisikaan tavoitettanne. Onnellista valmennusta teille kaikille ja kiitokset valmentajille !!!

  3. Elina Latvakoski

    Minäpä laitan myöskin kommenttini näihin luentoihin.Tammikuussa päättyi vuoden kestänyt muutos-valmennus.Nyt on menossa muutos-mieli valmennus,joka sekin alkaa olla loppupuolella.Muutos-valmennukseen lähdin pudottamaan painoanisiksi,että pääsisin lonkkaleikkaukseen.Tavoitteekseni asetin 15kg.Sitä en kuitenkaan saavuttanut,mutta kun tuli raja 85kg täyteen,ja pääsin lonkkaleikkulistalle,olen ollut siitä todella iloinen.Kaikki se hyvä mitä sain muutos-valmennuksesta merkitsee minulle paljon enemmän,kuin tavoitteena ollut paino. Te, jotka nyt olette muutos-valmennuksessa mukana,nauttikaa tästä ajasta.Älkää tuijottako painoa,vaikka se olisikin tavoitteenne.Paino putoaa pikkuhiljaa,kuin itsekseen. Se mitä saatte valmennuksesta ,yleistä hyvinvointia mielenvoimaa

  4. Tarja Laitinen

    Minullekin sopii erittäin hyvin tuo toiminnallisten tapojen juurruttaminen, yksi uusi 'hyvä tapa' kerrallaan ja tarpeeksi toistoja. Olen mielestäni hyvin sisäistänyt koko tämän muutosvalmennuksen perimmäisen ajatuksen, ja vaikka toivoisin painon putoavan nykyistä paljon nopeampaa vauhtia, ymmärrän ja hyväksyn sen tosiasian, että se tulee tapahtumaan pikkuhiljaa ja jopa ehkä vähän vaivihkaa. Eilenkin olin hautajaismuistotilaisuudessa, jossa tuli syötyä enemmän kuin olisi tarvinnut ja vielä täytekakkukahvit päälle. En kuitenkaan kanna tästä huonoa omaatuntoa, vaan palasin vain tänään takaisin 'ruotuun'

  5. Ullamaija Hirvonen

    Minulle tärkein ajatus tästä luennosta oli toiminnalliset tavoitteet. Jokapäiväiset pienet teot vievät eteenpäin, kuten vaikkapa soittamaan oppiminen. Toistoja toiston perään ja jonkinlainen päämäärä on saavutettu..
    Minulla ei ole pitkäjänteisyyttä, mikä helposti heittää minut ojaan.

Vastaa